The Gods Themselves

Tieteilijät ovat löytäneet mahtavan tavan tuottaa ilmaista energiaa rinnakkaisuniversumin avulla. Rinnnakkaismaailman asukkaat tuntuvat oikein tarjoavan sitä. Valitettavasti hommassa tuntuu olevan vakavia jopa eksistentiaalisia riskejä, joita ei haluta ottaa vakavasti.

Tarinassa oli "hauskoja" rinnastuksia nykyajassakin tutulle don't look up -mentaliteetille. Hyödyllisistä mutta tuhoavista asioista ei haluta luopua. Rinnakkaisuniversumilaisten esittely ja näkökulma oli mielenkiintoinen mutta jäi puolitiehen. Liikaa tiedeukkojen tylsää papatusta tai ihan jonninjoutavaa ja mitenkään tarinaa eteenpäin viemätöntä selittelyä. Kaikkein kauhein osuus oli tietysti kuussa asuvien ihmisten kuvaus nakuiluineen. Kaksi naispuolista päähahmoa ja heidän älynsä kuvattiin jotenkin hyvin erikoisiksi ja erityisiksi muiden joukossa.

I like Asimov's development of an interesting concept to its logical extreme. This story reminds me of "Waldo" by Robert A. Heinlein, but Asimov isn't content to accept a phenomenon as observed and use it (engineering); he wants to understand why it exists (science) and then predict interesting consequences.